tiistai 14. kesäkuuta 2016

Lahjat bestmaneille

Sulho pohti todella pitkään miten kiittäisi bestmaneja, sillä hän ei halunnut ostaa heille mitään turhaa tavaraa. Polttarien jälkeen hänellä oli idea valmiina. Polttareissa hänet vietiin viskimaisteluun Taivaanrantaan, jossa maisteltiin heidän omaa viskiään eri kypsytysvaiheissa. Sulho tykkäsi kovasti tästä ohjelmasta, joten hän päätti muistaa bestmaneja Teerenpelin viskipulloilla. Bestmanit myös tykkäävät viskeistä, joten tämä on mielestäni todella kiva lahja. Pullojen lisäksi pakettiin tuli hääpäivänä puettava kravaatti. Autoin sulhoa hieman pakettien koristelussa, sillä lahjalaatikoina toimivat kenkälaatikot piti jotenkin koristella. Toivottavasti pojat tykkäävät näistä paketeista!

Laatikoiden kansiin lisättiin vielä hauskat kuvat vuosien takaa

Lisäsin laatikkoon hieman silkkipaperia

Viski ja kravaatti


Tämä hääviikko on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Jonkin verran on vielä pieniä asioita hoitamatta, mutta onneksi on vielä muutamat päivät aikaa. :)

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Vessakorit

Joskus aikoja sitten näin jossain hääblogissa idean vessakoreista ja jo silloin päätin, että jos joskus järjestän häät, haluan ehdottomasti vessoihin tällaiset. Mielestäni on todella kätevää, että korista löytyy kaiken näköistä mahdollisesti tarpeellista, joita vieraat voivat hyödyntää juhlan aikana.

Edessä miesten vessakori (puuttuu vielä kampa ja teippirulla) 
ja takana naisten kori, joka on melko täynnä :)


Naisten korissa:
- suihkutettava deodorantti
- hiuslakka
- pumpulipuikot ja vanulaput (meikin korjailuun)
- puuterilaput
- laastarit ja rakkolaastarit
- kynsiviila ja kynsisakset
- läpinäkyvä kynsilakka
- kahdet vaaleat sukkahousut
- käsirasvaa
- siteitä/tamponeja
- neula ja lankaa
- pastilleja hengenraikastukseksi
- savetteja
- pinnejä
- silmälasien puhdistuspyyhkeitä
- hammastikut

Miesten korissa:
- suihkutettava deodorantti
- hiuslakka
- jotain muuta hiusainetta
- kampa
- laastarit ja rakkolaastarit
- silmälasien puhdistuspyyhkeitä
- pastilleja hengenraikastukseksi
- tarrarulla
- savetteja
- hammastikut

Lisäksi kaasoille säilöön särkylääkettä, närästyslääkettä ja kyypakkaus (juhlapaikka lähellä kallioista aluetta ja sulho todennäköisesti allerginen ampiaisten pistoksille.)


Jotain voisi vielä keksiä miesten koriin. Onko ehdotuksia mitä sinne pitäisi vielä lisätä? 

Ps. Huomenna tasan viikko!

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Muutamia pieniä asioita

15 päivää! Hurjaa, että häihin on enää noin vähän aikaa. Olen tällä viikolla hoitanut pieniä juttuja häihin liittyen. Joitakin hankintoja pitäisi vielä tehdä, esim. muutama sinkkiämpäri luonnonkukkia varten. Erilaisia aikatauluja ja vastuualueiden jakoja pitäisi miettiä. Tänään olen yrittänyt kirjoittaa listaa juhlatilan koristelusta.

Lisäksi pitäisi ottaa pappiin yhteyttä, jotta voitaisiin hieman puhua muun muassa kirkkoharjoitusaikataulusta. Saadaan koko avustajaporukka kokoon vasta torstaina samalla viikolla ennen häitä, sillä osa asuu sen verran kaukana, ettei harjoitusten takia viitsi pyytää ihmisiä matkustamaan Lahteen. 

Olen leiponut erilaisia suolaisia piirakoita ja hieman myös makeaa pakkaseen valmiiksi hääviikonloppua ajatellen. Luulen, että meillä on melko paljon tekemistä juhlapaikan kanssa, joten on varmasti helpottavaa, että edes jotain ruokaa on valmiina. Nämä kertakäyttövuokiin tehdyt piirakat on sitten helppo ottaa mukaan pakkasesta mökille, jossa majoitumme avustajaporukan kanssa hääviikonloppuna.


Eilen sovimme osan vieraiden kanssa majoittumisesta. Koska itse olemme mökillä, pääsee osa vieraista majoittumaan meidän kotiin. Omat opiskelukaverini majoittuvat taas vanhempiemme kotiin, johon mahtuu mukavasti koko tuttu porukka majoittumaan. Koti pitää siis olla siistinä kun hääviikonloppu lähestyy. Pitää hommata kumpaankin paikkaan aamupalatarvikkeita ja laittaa sängyt valmiiksi.

Pitäisi hieman alkaa suunnitella häämatkaa tarkemmin. Lennot ja hotellit on hommattu, mutta oikeastaan mitään muuta ei olla suunniteltu. Haluan ehdottomasti mennä katsomaan jotain Broadwayllä ja sulho haluaa jonnekin jazzclubille. Voisi näitä suunnitelmia hieman tarkentaa ja pohtia esimerkiksi kuinka liikutaan New Yorkissa. Lisäksi pitäisi pyytää jostain toinen iso matkalaukku lainaan. Osan matkatavaroista voisi pyrkiä pakkaamaan jo ennen häitä, mutta onneksi siinä on kokonaan yksi päivä häiden jälkeen, jolloin vielä ehtii pakkailla.

Ensi viikolla on jonkin verran sovittuja aikatauluja, sillä torstaina on koekampaus ja -meikki. Lisäksi käyn samana päivänä sovittamassa vielä pukua. Tosi kiva, että pääsee näkemään miltä kampaus ja puku näyttää yhdessä. Illalla tulee valokuvaaja vielä palaveeraamaan meille, joten torstai on täynnä kaikenlaista häihin liittyvää.

Majoittuville kavereille viestitellessä oli eräs kysellyt sulholta, että missä vaiheessa hääjärjestelyt ovat. Tähän sulho oli vastanut, että minulla (morsiammella) on kunnianhimoinen tavoite, että kaikki mahdollinen on hoidettuna ennen hääviikon alkua. Tähän kaveri oli tokaissut, että minut tuntien tämä suunnitelma voi onnistuakin. Toivottavasti näin kävisi, sillä sulholla alkaa loma tuolla viikolla ja olisi mukava viettää ensimmäinen yhteinen lomaviikko rentoillen eikä stressaten.

Tästä kirjoituksesta tuli näköjään tosi sekava päivitys kaikenlaisista asioista, mutta antaa olla. :D

Hääjärjestelyjen välissä on hyvä välillä hengähtää ja nauttia parvekkeella auringosta


Ps. Ensimmäiset sääennusteet näyttävät melko hyvältä hääviikonlopun kannalta. Kyllähän ne ehtivät monesti muuttua, mutta toivotaan parasta! :)

Pps. Mulla oli viime viikonloppuna maailman parhaat polttarit! Hymyilyttää vieläkin, kun katselen kuvia, joita viikonlopun aikana on otettu. Oon onnekas, kun elämässäni on niin ihania ihmisia! <3

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kiitokseksi kaasoille

Haluan esitellä kaasojen lahjat täällä, sillä en usko, että he blogiani ovat löytäneet tai osanneet edes etsiä (en ole blogailusta oikeastaan muille kuin sulholle kertonut). Jos nyt kuitenkin kaasoni ovat tänne jotenkin päätyneet, lopettakaa lukeminen heti! :D

Olen aikaisemmin esitellyt sampanjapullot, jotka saivat ylle kimalletta ja, jotka ovat osa kaasojen lahjaa. Sain kaasojen lahjat kasattu jo muutama viikko sitten, ja olin todella tyytyväinen, että olin niin aikaisin liikenteessä. Kaasojen lahjat ovatkin olleet jo pitkään mielessä, sillä olin alkuvuodesta hopeakorukurssilla, jossa sain idean tehdä riipukset vanhoista hopealusikoista kaasoilleni. Samojen lusikoiden varsista tein itselleni korun. Tilasin sitten vain ketjut koruliikkeestä näihin tekemiini riipuksiin.

Olen jonkin verran myös näperrellyt helmistä koruja, joten päätin tehdä kaasoille myös rannekorut. Rannekoruista tein hieman erilaiset, jotta korut olisivat mahdollisimman paljon kantajansa näköisiä. Kaasot voivat halutessaan laittaa tämä sitten ranteeseen hääpäivänä. Korujen lisäksi hommasin Iittalan pienet Vitriinit, joissa voi vaikka säilyttää jotain pieniä koruja tai jos haluaa muuhun käyttöön ottaa tuon niin tuohan sopisi loistavasti esim. sormisuolalle.

Pakettiin vielä kummallekin pari levyä suklaata (toiselle vegaanista ja toiselle lempparisuklaita). Lahjalaatikkoina toimii päällystettyjä kenkälaatikoita (kenkälaatikot sain kysymällä kenkäkaupasta) ja koristeena on suodatinpaperikukat, pienet pompomit ja hieman juuttinarua. Tuohon laatikon päällä olevaan liitataulutarraan kirjoitin vielä kaasojen nimet. Lisäksi tein kummalekin kortin valokuvasta, jossa olemme yhdessä (niistä en tänne viitsinyt laittaa kuvia).

Ajattelin antaa nämä lahjat kaasoille hääpäivän aamuna, jolloin pitäisi olla hyvin aikaa rentoutua laittautumisen lomassa. Tykkäsin todella paljon lahjan kokoamisesta ja osien teosta. Kaasot ansaitsevat ehdottomasti jonkin kiitoksen, sillä ovathan he jaksaneet kuunnella häähöpötyksiä (sekä lueskella viestejä whatsup -ryhmässä) jo pitkään, auttaneet askartelussa sekä järjestelyissä ja toimivat suuressa roolissa myös hääpäivänä. Toivottavasti kaasoni tykkäävät lahjasta!








Aiotteko muistaa kaasoja jollakin? 

torstai 26. toukokuuta 2016

Huomenlahja

Perinteisestihän mies on antanut huomenlahjan tuoreelle vaimolleen häiden seuraavana päivänä. Tällä lahjalla pyrittiin turvaamaan naisen taloudellista asemaa. Huomenlahja oli yleensä jotain käytännöllistä. Nykyään avioliitto solmitaan Suomessa yleensä rakkaudesta eikä tarkoituksena ole turvata taloudellista tilannetta.

Mietin pitkään mitä mieltä olen tästä vanhasta perinteestä, mutta asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että jos myös tuleva vaimo antaa huomenlahjan, ei huomenlahjan antaminen toista käsitystä miehen paremmasta asemasta avioliitossa. Ehkä olisi välillä helpompaa, ettei pohtisi näitä asioita näin pitkälle. Mutta onhan se oikeasti mukavaa, että tuoretta avioliittoa voi vielä jollakin tavalla juhlistaa seuraavana päivänä.

Mutta mitä sitten antaa ihmiselle, jolla tuntuu olevan jo kaikkea (ja jos jotain tarpeellista ei ole, käy hän sen yleensä heti hommaamassa) ja joka ei pahemmin välitä ylimääräisistä tavaroista. Päätin tässä kohtaa mennä perinteisellä linjalla. Hommaan sulholle rannekellon, sillä hänellä ei ole yhtään kelloa. Sulho ei ole ikinä käyttänyt kelloa, mutta ajattelin, että kyllähän joissain tilanteissa kelloa voisi käyttää, vaikka sitä ei joka päivä tykkäisi pitää ranteessaan.

Konsultoin asiasta myös sulhon veljen kanssa, joka on kunnon kellohifistelijä, ja myös hän oli sitä mieltä, että kyllähän nyt yhden kellon ainakin voisi omistaa. Vielä pitäisi päättää minkä kellon sulholle hommaan. Kelloon voisi hommata vielä kaiverruksen, mutta ajattelin tehdä niin, että sulho saa ensin kokeilla kelloa ja kaiverrus käydään teettämässä myöhemmin. Jos ollaan tehty siis valinta ihan metsään, voi kellon silloin vielä helpommin vaihtaa. Saan kellon valinnassa onneksi apuja sulhon veljeltä, sillä itse en kelloista mitään tiedä.


Kellon lisäksi kirjoitin sulholle kirjeen, jossa käyn hieman läpi meidän yhteisiä vuosia ja muuta henkilökohtaista. Ajattelin, että se kirje on vähän niin kuin puheen korvike, mutta paljon henkilökohtaisempi, sillä en missään nimessä sanoisi kaikkea kirjoittamaani kaikkien vieraiden edessä juhlissa. Näiden kirjeiden kirjoittamista voisi hyvin jatkaa sitten tulevina hääpäivinä. Jäisi aina jokin muisto tulevista hääpäivistä.


Koristelin paperin, jolle kirjeen kirjoitin


Aiotteko hankkia huomenlahjan? Mitä aiotte hankkia?

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kampauksesta

Kävin varaamassa muutama viikko sitten koekampauksen ja se toteutetaan pari viikkoa ennen häitä. Varatessa esittelin hiuksiani ja huolestuneena kyselin, että saako hiuksistani kampauksen, jota olin ajatellut. Alkuvuodesta itseltäni lähti hirveä määrä hiuksia anemian takia, joten hiukseni ovat todella paljon ohuemmat kuin aiemmin. Onneksi hiukseni ovat olleet aiemmin niin paksut, että hiuksia on vielä paljon jäljellä eli hyvin saadaan kuulma aikaan sellainen kampaus, jonka haluan. Eli jonkinlaista kuvien kaltaista rentoa nutturakampausta lähden hakemaan. Koekampauksessa varmasti selkenee millainen kampaus on hyvä minulle. Sattui hyvin, että toiseksi viimeinen puvun sovitus on samana päivänä kuin koekampauksen ja -meikin teko eli pääsen arvioimaan kokonaisuutta silloin.



Häät lähestyy kovaa vauhtia. Enää muutama viikko! 

tiistai 24. toukokuuta 2016

Paikkakortit ja bingokynät

Sain vision paikkakorteista, ja menin heti esittämään ideani isälleni. Meni ehkä viikko ja tuli ilmoitus, että nyt olisi sahattuna pussillinen pieniä puukiekkoja. Hain kiekot ja alkoi muutaman illan kestänyt tussilla taiteilu. Isä vielä sanoi, että ilmoita, jos kiekkoja tarvitaan lisää. Sain käytettyä siitä pussillisesta ehkä noin yhden neljäsosan eli eiköhän noilla määrillä pärjätä, vaikka aion niitä käyttää vielä muun muassa ruokien nimeämiseen.

Hurja määrä sahattuja kiekkoja

Muutama paikkakortti, jokainen hieman erilainen

Yksi järjettömimmältä tuntunut projekti näiden häiden osalta on ollut kyllä ehdottomasti bingokynien teko. Olisin voinut kynät vaan tilata netistä, mutta ei, piti alkaa näpertämään. Sahasin ensin kynät puoliksi, teroitin puolet lyhyistä kynistä ja sen jälkeen liimasin palat pitsiä kynien varteen sekä koristetimantit kynien päihin. Siis ihan järjetöntä touhua, mutta tulihan näistä kuitenkin aika kivat. :D

Kyniä on eri värisillä koristeilla ja erilaisilla pitseillä

Paljon pikkukyniä


Onko jokin asia tuntunut sinusta järjettömältä häiden järjestelyssä?

Mustikanvarpuja ja aikataulujen suunnittelua

Kävimme muutama päivä siten poimimassa muutamat mustikanvarvut sulhon vanhempien pihasta, jotta pääsin kokeilemaan miltä ne näyttävät purkeissa. Olin ostanut viikonlopuksi ruusuja, joten yksi ruusu pääsi kokeeksi myös mukaan. Sävy on lähes sama kuin neilikat, jota juhlapäivänä pöytien kukkakoristeisiin tulee. Uskon, että näistä tulee varmasti tosi nättejä ja ovat sopivan yksinkertaisia (ulkonäöltään ja myös yksinkertaisia tehdä).

Ruusun tilalle tulee pieniä neilikan kukintoja. Sydämessä on pöytänumero.

Olen yrittänyt hahmottaa hieman aikataulua kaikille lopuille tekemisille. Lisäksi olen pohtinut paljon viimeisten päivien aikatauluja ennen häitä. Saamme juhlatilaan avaimet jo torstai-iltana, jota olen alkanut todella arvostaa katsoessani erilaisia hääohjelmia. Olisin varmasti ihan romahduksen partaalla, jos hääaamuna vasta pitäisi aloitta koristelut. Torstaina siis on tarkoitus viedä mahdollisimman paljon tavaroita juhlapaikalle ja alkaa koristella tilaa. Perjantaina sitten jatketaan samoissa merkeissä. Kaasojen kanssa menen vielä sovittamaan pukua viimeisen kerran perjantaina, ja kaasot samalla saavat harjoitella kuinka puku puetaan. Pitää kyllä varmasti tehdä jonkinlainen kirjallinen aikataulu kaikista ajoista, joita ollaan sovittu. Muuten helposti kyllä unohtuu jotain.

Tämä kevät on kyllä ollut upea! En ole koskaan aiemmin nähnyt omenapuiden
 kukkivan näin paljon kaikkialla. <3

maanantai 23. toukokuuta 2016

Monia tunteita herättänyt sukkanauhan heitto

Sulho kysyi kerran muistaakseni jotain hääohjelmaa katsottaessa, että onko sukkanauhan heittäminen välttämätöntä. Hän ei haluisi kömytä mekon alle hakemaan sukkanauhaa kaikkien edessä. Sanoin, ettei tämä itsellenikään ole mitenkään välttämätöntä, sillä olen vierastanut itsekin ajatusta istumisesta keskellä salia tuolilla sulhon etsiessä nauhaa helmojen alla. Ehdotin, että kyllähän se nauhan voi heittää ilman tätä julkista kaiveluakin. Asia jäi hautumaan.

Kaasojen ja bestmanien kanssa booleja maistellessa tuli puheeksi kimpun ja sukkanauhan heitot, johon tokaisin, ettei meillä välttämättä sukkanauha tule lentämään. Toinen bestmaneista oli hieman järkyttynyt ja sanoi, että kyllähän sukkanauhakin pitää heittää. Kova halu selvästi saada se itse kiinni. ;D Meillä siis heitetään todennäköisesti kuitenkin sukkanauha. Sulho voi vaikka kaivaa sen ennen heittoa taskustaan.

Katselin erilaisia sukkanauhoja netissä, mutta sitten keksin idean tehdä sukkanauhan itse. Löysin todella hyvät ohjeet sukkanauhan tekoon DIY-alusvaateprojekti -blogista. Suosittelen kurkkaamaan, jos ryhdyt itse sukkanauhan tekoon. Innostuin tekemisestä sen verran, että tein samantien kaksi nauhaa, toinen jää sitten muistoksi. Sukkanauhaan piti saada jotain sinistä, sillä en ole muuten keksinyt miten saisin sen pukeutumiseeni. Lisäksi sain lisättyä niihin jotain vanhaa, sillä osa noista "kukan" keskellä olevista koristeista on vanhojen vaatteiden mukana tulleita varakoristeita, jotka olen säilönyt myöhempää käyttöä varten. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.

Tein sukkanauhoista hieman erilaiset

Ajattelin tätä heittonauhaksi, mutta sulho saa päättää kumman heittää


Heitetäänkö teillä sukkanauha? Mistä olet löytänyt sukkanauhasi?

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pompom-tehdas

Huhtikuun puolessa välissä tulivat kaasot auttamaan askartelussa erääksi iltapäiväksi. Askartelimme kahden kokoisia pompom-koristeita kahdessa eri värissä. Olin tilannut silkkipapereita Paperilla Oy:stä, josta paperit tulivat kotiovelle saakka nopealla aikataululla. Silkkipaperit olivat tähän tarkoitukseen todella sopivia ja edullisempia kuin askartelukaupoissa. Tosin silkkipapereita piti tilata melko reilut erät, ja näin ollen jäi osa papereista käyttämättä.

Pinkkiä ja harmaata


Pompomien teko on helppoa puuhaa ja tässä videossa on hyvin esitelty kuinka näitä tehdään:


Taittelu hoitui mukavasti. Haastavinta tässä askartelussa oli ehdottomasti reunojen pyöristäminen. Kannattaa siis varata tähän tarkoitukseen todella terävät sakset. Koristeet on taiteltuna pahvilaatikossa, sillä avattuina ne olisivat vieneet todella paljon tilaa. Juhlatilaa koristellessa saamme siis avata kuuden hengen voimin melko monta pompomia. Muutamat koristeet piti kuitenkin testiksi avata, jotta saimme tietää miten ne kannattaa avata ja miltä värit avattuna näyttävät.

Pari avattua pinkkiä

Pari avattua harmaata


Kuka muu aioo ripustaa pompomeja koristukseksi? Oletteko askarrelleet koristeet itse vai oletteko ostaneet pompomit valmiina?

Sulhon puku

Ihastelin jo häiden suunnittelun alussa erilaisia sinisiä miesten pukuja ja yritin suostutella sulhoa ainakin kokeilemaan sinistä. Aluksi sulho ei oikein syttynyt tälle idealla, mutta kun olin näyttänyt kuvia sinisistä puvuista, lupasi hän ainakin kokeilla. Tässä vaiheessa hänellä oli kuitenkin mielessä myös harmaa puku, joka olisi varmasti myös näyttänyt hyvältä hänen päällään.


Kävimme Sokoksella ja Kekäleessä sovittamassa pukuja, sillä sulho halusi ostaa puvun itselleen, jotta voisi käyttää sitä myöhemminkin. Sulho oli päättänyt, että hän haluaa kolmiosaisen puvun eli housujen ja takin lisäksi pitäisi löytää pukuun kuuluva liivi. Sokoksella oli oikein hyvä palvelu, mutta valitettavasti pukuja ei löytynyt liiveillä. Lisäksi monet puvut myytiin pakettina eli tietyn kokoiseen takkiin kuului tietyn kokoinen housu. Tämä osoittautui haasteeksi, sillä sulho olisi tarvinut eri setin housut kuin takki oli. 

Kekäleessä törmäsimme samaan asiaan kuin Sokoksessa eli liivejä ei pahemmin ollut ja housut ja takit myytiin pakettina. Lisäksi hieman häiritsi se, että myyjä yritti myydä housuja, jotka eivät todellakaan istuneet sulholle. Itselleni jäi tästä hieman huono maku. Lisäksi ihmetytti se, että myyjä puhui lähinnä minulle, vaikka sulhohan sitä pukua oli ostamassa. 

Sulho oli melko turhautunut näiden kahden sovitusreissun jälkeen ja oli jo sitä mieltä, ettei pukua varmasti löyty mistään. Netissä selailun jälkeen päätimme, että lähdemme pukuostoksille Helsinkiin. Katsoimme valmiiksi, että menisimme käymään Turon lippulaivamyymälässä, Tiger of Swedenin myymälässä ja ehkä myös Stockmannilla. 

Ensimmäisenä menimme käymään Turon myymälässä. Sulhoa tultiin heti palvelemaan ja sulhon kuvailujen jälkeen tarjottiin sovitukseen pukua, johon löytyi myös liivi. Takki ja housut valittiin täysin sen mukaan millaiset koot sulhon vartalolle sopi. Myyjät olivat todella ammattitaitoisia ja puku näytti todella hyvältä sulholla. Puku laitettiin varaukseen, sillä halusimme käydä vielä katsomassa muiden liikkeiden tarjontaa. 

Kuva sovituksesta Turon myymälässä (puvun sävy ei ole noin tumma)

Kuva hieman huono, mutta tässä näkyy puvun oikea sävy

Seuraavaksi kävelimme sisään Tiger of Swedenin myymälään Kamppiin, jossa sulhoa tuli palvelemaan nuori nainen. Sulho kertoi mitä haki ja myyjä sanoi heti, ettei kovin monesta puvusta saa housuja ja takkia erikseen vaan että lähes kaikki puvut myydään settinä. Hän toi muutaman puvun sulholle sovitettavaksi ja lähti kassalle. Emme olleet kovin vakuuttuneita tässä vaiheessa, mutta ajattelin, että myyjä vielä palaa kunhan sulholla on jokin puvuista päällä. No eihän siinä niin käynyt ja palvelu jäi kyllä todella vajaaksi. Tässä vaiheessa sulho oli sitä mieltä, että on aika lähteä enkä hänen ajatustaan vastustanut. Jotenkin Tiger of Swedenin liikkeestä jäi sellainen maku, ettei myyjää vähempää kiinnostanut auttaa asiakasta valinnassa.

Kävelimme takaisin Turon liikkeeseen ja sulho osti puvun, jota oli sovittanut puolisen tuntia aikaisemmin. Puku laitettiin vielä kertaalleen päälle ja myyjä laittoi merkit housujen lyhennyksestä. Noin viikon päästä sulho kävi hakemassa puvun kotiin, kun housut olivat tulleet lyhennyksestä. Olemme kyllä todella tyytyväisiä pukuun! Lisäksi liikkeestä jäi todella hyvä kuva ja uskon, että sulho asioisi Turon liikkeessä mielellään uudestaankin.

Onko muilla ollut sulhasen puvun hankinnassa haasteita?

Ps. Voisin esitellä myöhemmin sulhasen asusteet. Vielä olisi kenkien ja vyön hommaaminen edessä.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Meidän karkkibuffet

Meidän karkkibuffet alkaa olla melko hyvällä mallilla. Astiat on yhtä lukuun ottamatta olleet jo aiemmin itselläni tai kaasollani eli hankintoja ei ole tarvinut tehdä buffettia varten kauheasti. Yhden astian hankin todennäköisesti vielä, vaikka kyllähän erilaisia lasisia astioita löytyisi kaapista, mutta haluan jonkin korkean astian, jossa on kansi. Muutamat sokeripihdit myös hommasin, mutta lisäksi pitäisi vielä löytää joitakin muita ottimia. Haluaisin löytää jostain vanhoja lusikoita kauhoiksi.

Eilen tipahti postista myös pienet paperipussit, jotka tilasimme netistä. Lisäksi ostin kauppareissulla pieniä muffinsivuokia, jotka toimivat karkkikippoina. Karkit on myös hommattuna. Olin ostamassa jonkin verran enemmän karkkeja, mutta sulho pääsi väliin ja hieman rajoitti karkkien tilaamista. Meille tulee kahdeksaa eri karkkia yhteensä 11,7 kg eli vierasta kohden on noin 150 g karkkia. Luulen, että tuo määrä riittää hyvin. Toivottavasti karkkia ei jää kauheasti, ettei tarvitse keksiä mitä ylijääneille karkeille tekee. Karkkeja valitessa yritimme huomioida, että myös vieraat, joilla on erityisruokavalioita pystyy herkuttelemaan joillakin karkeilla.

Karkkipurkkien lisäksi karkkibuffettiin tulee info, jossa on karkkien tiedot. Lisäksi ajattelin askarrella vielä viirin, jossa lukee "karkkibuffet". Muuta koristelua buffet tuskin kaipaa. Tiistaina menemme juhlapaikalle katsomaan ja suunnittelemaan, joten siinä vaiheessa voi vielä miettiä tarvitseeko buffetin "ympäristöä" jotenkin koristella.

Karkkipussit ja -purkit

Aluksi ajattelin, että buffettiin tulee vain hempeän värisiä karkkeja, 
mutta karkkien maut veivät voiton

Karkit listattuna ja tietoja henkilöille, joilla on jokin erityisruokavalio


Tuleeko teille karkkibuffet? Montaako eri laatua karkkeja haluatte? Valitsetteko karkit teemavärin vai maun mukaan?

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kuukausi häihin!

Tällä viikolla ollaan hoidettu monia häiden järjestelyihin liittyviä asioita. Maanantaina käytiin juttelemassa pitopalvelun kanssa ja siltä osin pitäisikin kaikki olla nyt kunnossa. Illasta vielä laitettiin bändille viestillä läpikäyty biisilista. Eilen sain siskoni apuun taittelemaan servettejä ja ne valmistuivatkin todella nopeasti. Kävin myös hakemassa postin pakettiautomaatista karkit, jotka olin tilannut karkkibuffettia varten.

Noin 90 servettitaskua taiteltiin

Tänään saatiin sovittua juhlapaikalle vierailu ensiviikolle. Olisi tarkoitus hieman mallailla pöytäjärjestystä ja miettiä mihin mikäkin tulee. Lisäksi soitimme seurakunnalle, sillä emme olleet saaneet vielä tietoa papista ja kanttorista. Saimme papin, jota toivoimme. Kanttorille laitoimme sähköpostilla musiikkitoiveet. Hain tänään postilta saippuakuplat ja juomapillit, jotka tilasin muutama päivä sitten. 

Viime viikolla sain kaasoiltani viestin, jossa käskettiin pakata polttareita varten kassi aina viikonloppuja varten. Pitää kuulma ottaa mukaa yöpymistarvikkeet ja bilevaatteet. Pakkaaminen on ollut melko haastavaa, kun en yhtään tiedä millaiseen pitäisi vaatteita varata. Jännittää kun en tiedä milloin tulee lähtö. Iiik!

Jonkin verran on hoidettavia asioita vielä, mutta mitään kauheata stressiä ei ole kyllä vieläkään ole.  Haluaisin tänne laittaa kuvia askarteluista, joita olen saanut valmiiksi. Katsoa jos viikonloppuna ehtisin niitä tänne päivitellä. 

Parvekkeen orvokit kukoistavat

Ps. Siivosin viime perjantaina ja olohuone ei enää näytä askartelupajalta! Luulen tosin ettei järjestys pysy kauaa, sillä enköhän taas keksi kohta jotain askarreltavaa. :D

perjantai 6. toukokuuta 2016

Vuosipäivä ja kuulumisia!

Vietettiin eilen yhdeksättä vuosipäivää! Aamusta suunnittelimme hieman yhdessä häiden pöytäkarttaa ja minä kirjoittelin taas vähän paikkakortteja. Onneksi kaveripariskunta pyysi terassille istuskelemaan niin tuli nautittua myös tuosta ihanasta säästä. Käytiin myös tekemässä kesäkukkahankintoja parvekkeelle, ja samalla tuli myös hankittua äitienpäivän kukat. Illalla kävimme vielä syömässä italialaisessa pizzaa ja jälkkäriksi mahtavaa jäätelöä. Ihan kivahan tuosta päivästä lopulta tuli, vaikka emme ehtineet sitä ollenkaan suunnitella kiireisten viikkojen vuoksi.

18 ruusua eli kummallekin ruusu per vuosi <3

Olemme hoitaneet hääasioita eteenpäin melko paljon muutaman viikon aikana. Sain valmiiksi vihdoin muun muassa paikkakortit ja tänään saimme vihdoin istumajärjestyksen päätettyä. Se olikin melko haastava palapeli ja turhautuminen koko hommaan oli todella lähellä.

Vielä on todella paljon tekemistä ja jonkin verran vielä isojakin kysymysmerkkejä. Meille ei ole vielä esimerkiksi tiedossa kuka pappi meidät vihkii ja millaisella kulkupelillä liikumme kirkolta valokuvauksen kautta juhlapaikalle. Lisäksi pitäisi esimerkiksi sopia tapaaminen valokuvaajan kanssa sekä löydä lukkoon pitopalvelun kanssa ruoat, iltapalat ja selvittää hommataanko servetit sekä iltapalan kertakäyttöastiat heiltä.

Onhan sitä paljon muutakin tekemätöntä vielä, myös sitä askartelua, vaikka olohuoneemme on näyttänyt jo pidemmän aikaa enemmän koristelupajalta kuin rentouttavalta levähdyspaikalta. Tuntuu kuitenkin siltä, että olemme ihan hyvässä aikataulussa. Siihen ei kuitenkaan passaa tuudittautua vaan pitää ehdottomasti hoitaa tekemättömiä asioita säännöllisesti. Olen kirjoittanut tehtävät asiat listaan, joka on edelleenkin pitkä, mutta nyt vain rasti kerrallaan hommat hoitoon.

Upeat kesäiset kelit 

Kiva ihailla auringonlaskua parvekkeelta


Miten muilla ensi kesän järjestäjillä menee? Tuntuuko, että järjestelyt ovat hallinnassa vai onko paljon vielä asioita hoitamatta?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Viirinauha

Jatketaan askartelujen esittelyä. Tein paperista ja juuttinarusta viirin, jota on tarkoitus käyttää kuvia otettaessa. Teksti on tulostettu samalla fontilla, jota on käytetty myös kutsukorteissa. Toivottavasti saadaan otettua tämän viirin kanssa kuvia kiitoskortteja varten.


Hyvää vappua!

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Purkeista maljakoita

Terveiset askartelupajalta! Sain vihdoin koristeltua purkit, jotka tulevat häissä pöytiin maljakoiksi. Olen kerännyt monta vuotta sitten Frezza mocca -pulloja maustepurkeiksi ja häissä ne saavat toimia maljakoina. Näitä pulloja ei ollut tarpeeksi (eikä niitä valitettavasti enää saa), joten olen kerännyt myös Froosh -smoothiepulloja. Etikettien irrottaminen oli todella tuskallista enkä voi kyllä suositella siihen hommaan ryhtymistä. Lisäksi sain kaverilta isoja pilttipurkkeja.

Purkkeihin tulee siis itse kerättyjä mustikanvarpuja ja pieniä neilikoita, jotka tilasin kukkakaupasta, josta tulee meidän muutkin hääkukat. Mustikanvarvut kerätään todennäköisesti mökiltä. (Huom! Varpujen keräämiseen tarvitsee maanomistajan luvan.) Varpujen ja neilikoiden lisäksi purkkeihin tulee söpöt sydäntikut, joihin kirjoitetaan pöytien numerot. En ole vielä päättänyt tuleeko kaikkiin maljakkoihin tuollainen tikku vai laitetaanko pöytänumero vain yhteen maljakkoon joka pöydässä. Yhteen pöytään on siis tulossa kaksi maljakkoa. 

Kaikki maljakot valmiina, koristeena erilaisia pitsejä ja juuttinarua

Kolme erilaista purkkia

Pöytänumerotikku


Mitä mieltä olette? Kannattaako yhteen pöytään laittaa vain toiseen maljakkoon pöytänumero vai pitäisikö se olla kummassakin maljakossa?

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Erilainen vieraskirja

Kun aloimme suunnitella juhliamme, esittelin hänelle erilaisia ideoita, joita olin nähnyt hääblogeissa ja Pinterestissä. Kyselin muun muassa mitä mieltä hän on photo booth -kuvista eikä hän oikein lämmennyt tälle idealle. Kehittelin ideaa hieman eteenpäin ja etsin ideoita siihen kuinka saisimme jollakin tavalla kuvauksen yhdeksi ohjelmanumeroksi.

Meille tulee siis "vieraskirjaksi" laput ja polaroid-kuvat, jotka on tarkoitus ripustaa pienillä pyykkipojilla juuttinarulle. Jossain näin idean matkalaukusta, johon on rakennettu tämän tyyppinen vieraskirja ja onnekseni sellainen vanha matkalaukku löytyikin sukulaisten varastosta. Eilen saimme myös polaroid-kameran kotiin ja heti piti sitä tietenkin päästä testaamaan. Vielä pitäisi suunnitella ja tehdä laput, joille terveiset kirjoitetaan. Lisäksi pitäisi kehittää jonkinlainen kuvaustausta sekä pohtia miten narut, joihin kuvat ja laput tulevat, ripustetaan juhlapaikalle. Jonkinlainen ohjeistus pitää myös kirjoittaa.

Innostuttiin kumpikin tästä ideasta melko paljon. Toivottavasti vieraatkin tykkäävät ja käyvät ottamassa kuvat ja kirjoittavat jonkin viestin muistoksi. Ajattelimme, että vieraat voisivat käydä ottamassa valokuvia odotellessa meitä juhlapaikalle potrettikuvauksista. Kokoan todennäköisesti kuvat ja laput jonkinlaiseen vieraskirjaan sitten häiden jälkeen.


kuva2: Kiva idea kuvien ripustamiseen


kuva4: Tästä ripustustaustasta tykkään erityisesti

Meidän vadelmanpunainen Polaroid-kamera


Tuleeko teille perinteinen vieraskirja vai jotain erilaista? Oletteko suunnitelleet häihinne photo boothia?

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kuohuvaa ja glitteriä

Olen jo pitkään halunnut kokeilla kuohuoviinipullon koristelua kimalteella. Kaasojen lahjat kaipasivat mielestäni kuplivaa, joten sain hyvän syyn ryhtyä levittelemään kimalletta (toivottavasti kaasot eivät vahingossa löydä tänne kurkistelemaan). Samppanjapullot ostin laivalta viime lauantaina hääjuomien hakureissulta. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen!

Kolmea eri väristä kimalletta

Kimalletta kaikkialla


Näin glitterpullo valmistuu:

Tarvitset:
- pullon
- yleisliimaa
- siveltimen
- kimalteita
- papereita (alustaksi kimalteen levitykseen)
- hiuslakkaa

Levitä liimaa siveltimellä pulloon vähän kerrallaan. Voit halutessasi jättää etiketit pulloon tai irroittaa ne kokonaan (itse irrotin pullon takaetiketin). Jos jätät etiketit paikoilleen levitä liima kaikkialla muualle paitsi etiketin päälle. Sirottele kimalletta reilusti liiman päälle ja kaada ylimääräinen kimalle pois. Jatka näin kunnes pullo on kokonaan kimalteen peitossa. Jos haluat saada eri väriset kimalteet liukumaan väristä toiseen, ripottele väriä vaihtaessa edellistä ja seuraavaa väriä hieman päällekäin ennen seuraavan väristä "raitaa". Lopuksi suihkuta kimalteen päälle hiuslakkaa, jotta päälimmäiset kimalteet kiinnittyvät pullon. 



Mitä mieltä olette tällaisesta kimaltavista pulloista? Tällainen koristeluhan voisi toimia myös esim. maljakoissa.