sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pompom-tehdas

Huhtikuun puolessa välissä tulivat kaasot auttamaan askartelussa erääksi iltapäiväksi. Askartelimme kahden kokoisia pompom-koristeita kahdessa eri värissä. Olin tilannut silkkipapereita Paperilla Oy:stä, josta paperit tulivat kotiovelle saakka nopealla aikataululla. Silkkipaperit olivat tähän tarkoitukseen todella sopivia ja edullisempia kuin askartelukaupoissa. Tosin silkkipapereita piti tilata melko reilut erät, ja näin ollen jäi osa papereista käyttämättä.

Pinkkiä ja harmaata


Pompomien teko on helppoa puuhaa ja tässä videossa on hyvin esitelty kuinka näitä tehdään:


Taittelu hoitui mukavasti. Haastavinta tässä askartelussa oli ehdottomasti reunojen pyöristäminen. Kannattaa siis varata tähän tarkoitukseen todella terävät sakset. Koristeet on taiteltuna pahvilaatikossa, sillä avattuina ne olisivat vieneet todella paljon tilaa. Juhlatilaa koristellessa saamme siis avata kuuden hengen voimin melko monta pompomia. Muutamat koristeet piti kuitenkin testiksi avata, jotta saimme tietää miten ne kannattaa avata ja miltä värit avattuna näyttävät.

Pari avattua pinkkiä

Pari avattua harmaata


Kuka muu aioo ripustaa pompomeja koristukseksi? Oletteko askarrelleet koristeet itse vai oletteko ostaneet pompomit valmiina?

2 kommenttia:

  1. Herkulliset värit! :) Tein eilen pompom-tyyppisiä silkkikukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kyllä mukava väkertää! Sopii moniin muihinkin juhliin kuin häihin. :)

      Poista