torstai 7. huhtikuuta 2016

Pukuja sovittamassa osa 2

Joulu tuli ikävästi sotkemaan mekko-ostoksia, ja aloinkin pohtia mekkoa taas vasta tammikuussa. Päätin käydä sovittelemassa mekkoja vielä Lahdessa, jotta äitikin pääsisi näkemään vaihtoehtoja. Halusin, että äiti pääsee mukaan mekko-ostoksille, sillä äiti oli luvannut maksaa mekon (sain joululahjaksi kirjekuoren, jossa oli kuva hääpuvusta).

Ensimmäisenä varasin ajan Morsiuspukuliike Josefiinasta, jonne sainkin nopeasti ajan. Toinen kaasoistani ehti myös nopeasta varoitusajasta huolimatta mukaan. Ensimmäisenä liikkeen omistaja suositteli kokeilemaan melko kimaltelevaa pukua. Kun näin puvun, ajattelin että tuo on ehkä hieman liikaa. Sovitin pukua ja se istui päälle täydellisesti (en kuitenkaan vielä ollut täysin vakuuttunut, sillä en ollut ajatellut yhtään sellaista pukua). Sovitin vielä toista hyvin erilaista pukua, mutta se näytti päälläni lähinnä naamiaispuvulta (liian mahtipontinen). Sovitin vielä uudelleen ensimmäistä pukua ja peilailin puku päällä todella pitkään.

Liikeestä lähdettyämme päätimme äidin kanssa, että menemme vielä käymään toisessa liikkeessa, jotta saan varmuuden siitä, mitä haluan. Äiti lupasi varata ajan Morsius- ja juhlapukuliike Glamouriin ja sainkin ajan todella nopeasti, vaikka liikkeellä oli melko kiire vanhojentanssien vuoksi. Sovitin Glamourissa monta pukua, jota olivat potenttiaalisia vaihtoehtoja. Puvut olivat malliltaa todella erilaisia Josefiinan pukuun verrattuna.

Glamourin pukujen sovittelun jälkeen olin vielä enemmän sekaisin, minkä puvuista haluan hääpuvukseni. Lisäksi aikataulu oli melko tiukka, sillä puku piti saada tilaukseen mahdollisimman pikaisesti. Olin päätynyt kahteen vaihtoehtoon, joista toinen oli Josefiinasta ja toinen Glamourista. Päätös ahdisti melko paljon, sillä kumpikin puku tuntui itselleni sopivalta. Tein listat pukujen hyvistä ja huonoista puolista. Lopulta tein päätöksen sen perusteella kummassa puvussa itselläni oli itsevarmempi olo.

Valitsin lopulta puvun Josefiinasta ja olen valintaa edelleenkin todella tyytyväinen. En kokenut pukusovituksissa sellaista "tämä on unelmieni puku" -tunnetta, mutta suhtaudun yleensä muutenkin vaatteisiin järjellä enkä tunteella. Odotan malttamattomana, että puku saapuu liikkeeseen ja pääsen sovittamaan pukua taas. Pukuun ei onneksi todennäköisesti tarvitse tehdä muita muutoksia kuin helman lyhennys.


Pieni vilautus puvusta

Sain sekä Josefiinasta että Glamourista oikein hyvää palvelua. Kummassakin liikkeessä omistajat olivat erittäin ammattitaitoisia ja löysivät oikeanlaisia pukuja sovitettavaksi. Kummankin liikkeen puvut tuntuivat pysyvän hyvin päällä ja tuntuivat myös päällä muutenkin hyviltä. Voin kokemuksen perusteella kyllä suositella kumpaakin liikettä.


Millä tavoin löysit hääpukusi? Oliko Puvun löytäminen helppoa? Vai oletko vasta menossa sovittamaan pukuja? Millaisella miellellä lähdet sovittelemaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti