tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pukuja sovittamassa osa 1

Olen tehnyt päätöksen puvustani jo melkein kaksi kuukautta sitten, mutta ajattelin hieman kertoa kokemuksiani pukujen sovittamisesta. En itse varsinaisesti odottanut pukujen sovittamista, sillä ajattelin että näytän puvuissa (erityisesti sen vuoksi että ne ovat valkoisia) kamalalta. Odotin siis lähinnä kauhulla sovittelemista kun taas kaasoni olivat ihan innoissaan.

Ensimmäinen sovitusreissu tehtiin kaasojen kanssa Helsinkiin joulukuussa. Varasin päivälle ajat vain kahdesta paikasta: Zazabellasta ja Stockmanilta, sillä ajattelin sovittelun olevan melko puuduttavaa, jos kiertäisimme useammassa liikkeessä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo kahdessa liikkeessä käynti oli mielestäni juuri sopiva määrä yhdelle päivälle. 

Zazabellaan astuessa oli liikeessä jonkin verran muita asiakkaita ja jouduimme jonkin aikaa odottaa, että meiltä tultiin kysymään aikaa. Tämän jälkeen me odotimme jonkin aikaa ja meidät kehotettiin tutkimaan hääpukuja. Pukuja oli henkareilla todella paljon, jonka vuoksi niitä oli melko vaikea katsella.

Hetken odotuksen jälkeen pääsimme keskustelemaan yhden myyjän kanssa. En ollut kauhean tarkkaan etukäteen miettinyt, millaisia pukuja haluaisin sovittaa vaan lähdin sovitusreissulle avoimin mielin. Kun kerroin tästä myyjälle, ei hän oikein aluksi meinannut osata lähteä ehdottamaan minulle mitään, mutta hieman juhlista kertoessani myyjä alkoi etsiä melko erilaisia pukuja sovitukseen.

Sovittaminen Zazabellassa sujui mukavasti ja yllättävän moni puvuista näytti ihan hyvältä päällä. Zazabellassa oli melko monen hintaisia pukuja, joten sieltä löytyy kyllä monenlaiseen budjettiin sopivia pukuja. Harmillista oli se, että Zazabellassa ei saanut ottaa valokuvia. Sovittamani puvut tuntuivat päällä ihan mukavilta, mutta monet myöhemmin sovittamani puvut tuntuivat kyllä hieman jämäkämmiltä päällä kuin Zazabellassa sovittamani puvut.


Zazabellan sovittelujen jälkeen suuntasimme lounaalle ja olin koko ajan syödessä edelleen hämmentynyt siitä, että suurin osa sovitetuista puvuista näytti ihan hyvältä päälläni. Lounaan jälkeen suuntasimme Stockmanille, jossa aluksi istuimme alas ja selasimme hieman kansioita ja katselimme kuvia puvuista. Pyysin taas myyjää ehdottelemaan erilaisia vaihtoehtoja ja myyjä esitteli erilaisia vaihtoehtoja, joita aloimme sovittaa. Myyjä tuntui olevan todella asiantunteva ja hän kuunteli paljon sekä minun että kaasojeni mielipiteitä.

Stockmanin valikoimasta löytyi monia nättejä pukuja, mutta yksi puvuista oli erityisesti sekä minun että kaasojen mieleen. Stockmanin valikoimasta löytyi todella erilaisia pukuja ja joistakin puvuista löytyi mukavasti myös hieman isompia kokoja. Puvut olivat hintavampia kuin Zazabellassa, ja ne tuntuivat myös päällä hieman "varmemmilta" kuin Zazabellan puvut. Stockmanilla myyjä oli myös todella ammattitaitoinen ja mukavaa oli, että siellä sai ottaa kuvia.

Ensimmäiset sovittelut olivat kyllä onnistuneet! Jäin pohtimaan sovittamiani pukuja ja seuraavan kerran sovittelemaan menin vasta tammikuussa, mutta siitä lisää myöhemmin... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti