maanantai 25. tammikuuta 2016

Valokuvat ja erityisesti potretit

Häiden suunnittelun alusta lähtien olen ajatellut, että valokuvaukseen panostetaan. Valokuvat ovat kuitenkin ne, mitä juhlista jää niin sanotusti käteen ja joita katsellaan myöhemmin häitä muistellessa. Valokuvaajien hintoihin tutustuttuani otin yhteyttä kuvaajaan, jonka kanssa olen ollut alakoulussa samalla luokalla. Kuulin kuvaajasta paljon kehuja toiselta kaasoltani. Kaasoni oli ollut häissä, joissa kyseinen kuvaaja oli ollut kuvaamassa. Sain kuvaajalta vielä kuvia häistä, joita hän oli kuvannut ja varmistuin näin ollen hänen valitsemisesta meidän häiden kuvaajaksi.


Sovimme, että kuvaaja on mukana aamusta iltaan ja hän ottaa myös potretit. Kun kysyin sulholta mielipidettä potrettien ottamisen ajankohdasta, sain hyvin selkeän vastauksen: "Tietenkin vihkimisen jälkeen!" Sulhon logiikka tässä asiassa oli kyllä järkevä, sillä hänestä kuvat tulee ottaa siinä vaiheessa, kun ollaan jo naimisissa. Itse en välttämättä olisi ollut asian kanssa kovin ehdoton vaan kumpikin järjestely olisi käynyt. Teemme tietenkin niin kuin sulho haluaa, kun kerran mulla ei mitään selvää mielipidettä asiasta.

Muitakin positiivisia puolia on mielestäni potrettien ottamisessa vihkimisen jälkeen. Näemme sulhon kanssa toisemme vasta kirkolla, joka on mielestäni melko hätkähdyttävä ajatus ja onkin mukava pitää siitä perinteestä kiinni, että sulhanen näkee morsiamen vasta alttarilla. Lisäksi on mukavaa, että vihkiminen on ohi kuvia otettaessa, koska olen melko kova jännittämään. Koko kirkko-osuus ja vihkiminen tuntuu tälläkin hetkellä jännittävimmältä koko hääpäivässä. Jos potrettikuvat otettaisiin ennen vihkimistä, voisi jännittäminen purkautua itselläni kuvia ottaessa hermostumisena ja pahimmassa tapauksessa kiukutteluna.

Kuvien ottamiseen olen jo miettinyt erilaisia paikkoja, mutta niistä voisin kirjoittaa jossain vaiheessa oman postauksen. Kuvien ottamisessa hieman hermostuttaa se, että olemme sulhon kanssa kumpikin todella haastavia kuvattavia. Suurin osa meistä otetuista kuvista on epäonnistuneita. Joko kuvissa kumpikin näyttää todella oudolta tai jos toinen näyttää itseltään ja edustaa kuvassa, on toisella todella tärähtänyt ilme tai vähintään silmät kiinni. Ehkä meidän valokuvaaja kuitenkin saa meidät ikuistettua siedettävän näköisinä. Ennen kuvausta voisin kuitenkin tutustua hieman erilaisiin ohjeisiin, joita on esimerkiksi Pinterestissä runsaasti. Uskon myös, että kuvaaja osaa antaa meille hyviä neuvoja kuvia otettaessa. 

Otetaanko teillä potretit ennen vai jälkeen vihkimisen? Entä ajattelitteko valmistautua kuvaukseen jotenkin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti